Kasvojen ja kaulan kohotus eli face- ja necklift

Kasvojen kohotus on säilyttänyt paikkansa suosituimpien esteettisten leikkausten joukossa vuosikymmenten ajan. Vaikka teollisuus on tuonut alalle erilaisia pistoshoitoja, laser-, radiofrekvenssi- ja ultraäänilaitteita, erilaisia nostavia lankoja sekä lukemattomia kasvojen kohottamiseen pyrkiviä hoitoja, ei kasvojen ja kaulan kirurgiselle kohottamiselle löydy voittajaa.  

Kasvojen kohotuksesta – faceliftistä – puhuttaessa tarkoitetaan yleensä alakasvojen ja  kaulan samanaikaista kirurgista kohottamista. Minilift puolestaan viittaa terminä pienempään, vain kasvojen alueelle rajautuvaan leikkaukseen.

Kaulallekin voidaan tehdä kiristäviä ja nostavia toimenpiteitä ilman, että kasvoille tehdään mitään, jolloin puhutaan kaulankohotuksesta. Otsankohotusleikkauksista olen kirjoittanut erillisen blogitekstin, mutta toki otsakin voidaan tarvittaessa yhdistää edellä mainittuihin leikkauksiin. 

Kasvojen ja kaulan ikääntyminen  

Syy faceliftin jatkuvaan suosioon selittynee oikeastaan ikääntymismuutoksia tarkastelemalla. Toisin kuin usein luullaan, iho ei ole kasvojen kohotuksen tärkein kohde. Tärkeintä kasvojen kohotuksessa on palauttaa volyymi oikealle paikalleen, iho seuraa enemmänkin perässä.  

Ikääntyessämme kasvojemme ja kaulamme syvemmät rasvapatjat alkavat atrofoitua eli hävitä ja laskeutua alemmas. Tämän seurauksena poskille muodostuu tyypillisesti niin sanotut ”hamsterin pussit”, suupielen ja nenän sivun väliin syvät urat (nasolabiaalipoimu) sekä kaulalle ”kaksoisleuka”. Ylempää kasvojen keskeltä, poskipäistä ja alauomista volyymi usein häviää muokaten kasvojen muotoa V:n mallisesta I:n malliseksi. Osa volyymin muutoksista selittyy myös ikääntymisestä johtuvalla luiden ohenemisella. 

Nykypäivän faceliftin tavoitteena on korjata yllä mainitut volyymin muutokset eri puolilla kasvoja ja kaulaa. Ihoa kiristetään vain sen verran kuin se muun kohotuksen jälkeen on tarpeen. 

Eri tekniikoita volyymin korjaukseen 

Kasvojen kohotuksen tekniikat voi karkeasti jakaa kahteen myös kaulan osalta: pinnallisempaan, SMAS-tasossa tehtävään kohotukseen ja syvempään, niin sanottuun deep plane -kohotukseen.  

SMAS viittaa sanana kasvojen lihas- ja lihaskalvorakenteeseen, jota eri tavoin kiristämällä pyritään kohottamaan kudokset oikealle kohdalleen. Deep plane -tekniikka sen sijaan perustuu siihen, että kudosten vapauttelua tehdään syvemmälle kasvojen rasvapatjoihin, ja noita rasvapatjoja pyritään nostamaan oikealle paikalleen. Kaulalla deep plane viittaa samoin pinnallisemman platysma-lihaksen alle tehtäviin toimenpiteisiin. Volyymin korjaukseen voi liittyä myös esimerkiksi sylkirauhasten pienentäminen. 

Tekniikoiden välillä ei ole pystytty osoittamaan mitään paremmuusjärjestystä. Tärkeämpää on, että kirurgi tietää mitä tekee – käytettiinpä mitä tekniikkaa tahansa.  

Molempiin tekniikoihin liitetään yleensä myös rasvansiirto tyhjentyneille alueille, ja se onkin olennainen osa modernia kasvojenkohotusleikkausta. Joissain tapauksissa volyyminpuutosta korjataan myös pienellä pysyvällä implantilla. Tavallisimmin käytetty implantti on leuan kärkeen sijoitettu implantti (ns. genioplastia) joka korostaa alakasvojen profiilia. 

Toimenpiteen kesto ja toipuminen  

Leikkaus on pitkä, varsinkin jos tehdään yhdistelmätoimenpiteitä, ja usein sille varataan koko leikkauspäivä aikaa – noin neljästä kuuteen tuntia.  

Leikkauksen voi tehdä sedaatiossa, mutta kaikki syvempien alueiden käsittely vaatii nukutuksen. Kotiin pääsee joko samana iltana tai seuraavana päivänä riippuen leikkauksen laajuudesta. Muutoin toipuminen on hyvin yksilöllistä turvotuksen, mustelmien yms. suhteen. Yleensä parin viikon kuluttua leikkauksesta alkaa kuitenkin olla niin sanotusti ”esiintymiskelpoisessa” kunnossa. 

Oma näkemykseni  

Kasvojen osalta en itse pidä kovin merkityksellisenä sitä, tehdäänkö leikkaus syvässä vai pinnallisemmassa tasossa. Tärkeämpää on, että edellä mainitut volyymimuutokset tulevat korjatuksi. Kaulan osalta sen sijaan ajattelen, että suurimmalle osalle asiakkaista deep plane on hyvä vaihtoehto, jotta kaula saataisiin kohotettua ja kiristettyä kasvojen tueksi.  

Kasvojenkohotuksen kanssa tehtävät muut toimenpiteet – otsankohotus, alaluomi- ja yläluomileikkaus, rasvansiirto, leukaimplantti, suunympäryksen laserhionta – mietitään jokaisen asiakkaan kohdalla yksilöllisesti. Tyhjentyneille alueille tehtävää rasvansiirtoa suosittelen lähes aina kasvojen kohotuksen yhteydessä.  

Itse teen myös leikkauksen lopuksi potilaan kasvoille niin sanotun hemostaattisen verkon (engl. Hemostatic net / Auerswald’s net), jossa kohotetut kudokset tuetaan pohjaansa  ompelemalla ne isoin otoksin ihon läpi. Verkko näyttää ensimmäiset kaksi päivää hurjalta, iho muistuttaa melkein kinkkurullaa. Verkko kuitenkin poistetaan jo kahden vuorokauden  kuluttua toimenpiteestä, jonka jälkeen siitä ei jää mitään jälkiä. Asiakkaat sietävät verkkoa varsin hyvin, se ei ole kipeä ja tuntuu oikeastaan ulkoiselta tuelta leikkausalueella.

Tekniikka vähentää merkittävästi toimenpiteen riskejä, kuten turvotusta ja verenvuotoa, ja  nopeuttaa siten toipumista. Sillä ajatellaan myös olevan positiivinen vaikutus lopputulokseen, sillä turvotus ei pääse yhtä paljon painamaan kohotettuja alueita alaspäin leikkauksen jälkeen.

‍

Atte Manninen  

Plastiikkakirurgi 

Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri