Kasvojen kirurginen kohotus on ainoa tapa palauttaa kasvojen vajonneet kudokset paikalleen. Lieviä muutoksia voidaan hoitaa muun muassa laserilla, täyteaineilla, ja radiotaajuushoidoilla, mutta vahvat muutokset vaativat vahvat otteet: kirurgin veitsen ja osaamisen.
Leikkausviilto tehdään korvan seudulle molemmin puolin, jolloin arvesta tulee mahdollisimman huomaamaton. Leikkauksessa kiristetään löystyneet kasvojen pehmytosat sinne, missä ne ovat aiemmin olleet. Leikkaus on mahdollisimman fysiologinen, ja jättää luonnollisen sekä pitkäaikaisen lopputuloksen. Käyttämämme leikkaustekniikan ansiosta haavaletkuja eli dreenejä ei tavallisesti tarvita. Toimenpide on useimmiten päiväkirurginen.
Leikkauksen yhteydessä kasvojen valikoituihin kohtiin tehtävät rasvansiirteet ovat hyvin tavallisia. Kasvojenkohotuksen yhteydessä voidaan tehdä myös silmäluomileikkaus. Kasvojenkohotus tehdään tavallisimmin paikallispuudutuksessa ja sedaatiossa. Myös yleisanestesia on mahdollinen.
Kasvojen ikämuutokset johtuvat ihon kimmoisuuden katoamisesta, rasvakudos vähenee iän myötä ja kasvoja kiinnittävät kudokset löystyvät. Kasvojen iho ja pehmytosat laskeutuvat alaspäin maan vetovoiman vaikutuksesta.
Runsas altistuminen auringonvalolle, painonvaihtelut, tupakointi ja sairaudet voivat aikaistaa vanhenemismuutosten ilmaantumista. Alakasvojen ja kaulan kohotus oikaisee leukalinjaa, suupieliä, nasolabiaalipoimua (poimu nenän tyvestä viistosti alaspäin) sekä leuanalusen löysyyttä ja juosteita. Kasvojenkohotusleikkausta voidaan laajentaa kattamaan myös poskien yläosat ja kulmakarvat, jolloin kyseessä on koko kasvojen kohotus.
Kokeneissa käsissä komplikaatiot ovat harvinaisia ja tulos on hyvä sekä pitkäikäinen. Jälkivuoto, haavatulehdus, haavanreunan kuolio, epäsuotuisa arpeutuminen ja epäsymmetria ovat mahdollisia mutta harvinaisia ongelmia. Riskinä on myös neurologiset ongelmat, mutta ne ovat erittäin epätavallisia komplikaatioita. Puudutus voi aiheuttaa ohimenevää tunnottomuutta ja lihasheikkoutta. Myös epätyydyttävä tulos epärealististen odotusten johdosta on leikkausriski.
Tavallisesti kotiin pääsee jo leikkauspäivän iltana. Päätä ympäröivät siteet poistetaan kotona 1-2 vuorokauden kuluttua. Toipumiseen ei kuulu kovaa kipua, ja tavalliset tulehduskipulääkkeet riittävät. Sairausloman kestoksi riittää 2-4 viikkoa.
Leikkauksen jälkeen kasvojen ihossa voi ilmetä turvotusta ja mustelmia. Turvotuksen katoamista voi nopeuttaa kasvojen lymfahoidolla.
Ihon toipuminen leikkauksesta on yksilöllistä ja kestää yleensä noin 2-5 viikkoa. Oleellista ihon toipumisessa on hyvä ihonhoito: suosittelemme A-vitamiinipitoisia voiteita, joiden käyttö aloitetaan mieluiten jo ennen leikkausta ja jatketaan loppuiän. A-vitamiini vahvistaa paitsi iän ohentamaa ihoa myös kollageeni- ja elastiinisäikeitä.
Kasvojenkohotuksen tulos säilyy vuosia. Leikkaus voidaan uusia myöhemmin.
Toimenpiteen hinta sisältää 1-2 kontrollikäyntiä lääkärillä, yhden kappaleen tarvittavia tukitekstiilejä sekä mahdollisen ompeleiden poiston/haavanhoitokäynnin sairaanhoitajallamme.